Elämme ajassa, jossa suurin osa päivästä kuluu tietokoneen, tabletin tai puhelimen äärellä, mikä haastaa silmien terveyttä. Tuntien työskentely katse liimautuneena ruutuun ja vielä vapaa-ajallakin jatkuva näyttöjen tuijottaminen voi johtaa epämukaviin, vaikka yleensä vaarattomiin oireisiin: silmien rasittumiseen, kuivumiseen ja jopa näön heikentymiseen. Onneksi olemassa on keinoja, joiden avulla voimme vähentää epämukavia oireita ja suojella silmiämme, joten katsotaanpa, miten voimme tehdä työpäivistä silmille ystävällisempiä.
Ota säännöllisiä taukoja
Yksi yksinkertaisimmista, mutta tehokkaimmista tavoista suojella silmiä päätetyön rasitukselta on pitää taukoja. Silmät eivät ole luotu katsomaan samaa kiintopistettä lähietäisyydellä tuntikausia, joten taukojen avulla voit antaa niille kaivattua lepoa. Silmä lepää, kun katsoo kauas. Erityisesti niin kutsuttu 20-20-20-sääntö voi olla kullanarvoinen eli joka 20. minuutti, katso 20 sekunnin ajan noin 20 metrin päähän. Tämä harjoitus auttaa silmiä palautumaan ja ehkäisee väsymystä sekä aivosumua, joka usein liittyy silmien väsymyksen lisäksi liialliseen ruutujen tuijottamiseen. Säännöllinen irrottautuminen näytöltä ei paranna vain silmiesi terveyttä, vaan vaikuttaa myös keskittymiskykyysi – huomaat olevasi tehokkaampi, kun annat itsellesi ja silmillesi lyhyitä lepotaukoja.
Säädä näyttöä oikein
Yllättävän usein unohdamme, kuinka suuri merkitys näytön oikealla asennolla on silmien terveydelle. Näytön tulisi olla sijoitettu niin, että se on noin 50–70 cm etäisyydellä silmistäsi ja yläreuna hieman silmien tasoa alempana. Tällöin katseesi laskee luonnollisesti alaviistoon, mikä on silmien kannalta huomattavasti vähemmän rasittavaa kuin ylöspäin katsominen. Liian kirkas tai hämärä valaistus on huono silmille. Näytön kirkkaus ja kontrasti sekä tekstin koko kannattaa säätää niin, ettei silmien tarvitse pinnistellä nähdäkseen selkeästi. Moni kärsii tietämättään huonosta keskittymiskyvystä ja aivosumusta, koska työskentelee epämukavissa olosuhteissa, jotka rasittavat sekä silmiä että mieltä. Kun näyttö on optimaalisessa asennossa ja säädetty oikein, voit työskennellä pitkään ilman, että silmäsi väsyvät tarpeettomasti.
Käytä silmälaseja
Jos vietät suuren osan päivästäsi näytön äärellä, sinisäteilyn vähentämiseen tarkoitetut sinivalolasit voivat olla loistava sijoitus silmiesi terveyden puolesta. Sinivalo tiedetään olevan yksi syy silmien väsymiseen ja kuivumiseen pitkän ruutuajan seurauksena. Erityiset sinivalolasit suodattavat osan näytön sinisestä valosta ja vähentävät myös heijastuksia, jotka voivat pahentaa silmien oireilua. Voit lukea artikkelimme sinivalolaseista: Parhaat sinivalolasit – Suojaa silmäsi modernin elämän haasteilta. Jos taas käytät normaalisti silmälaseja, harkitse näyttöpäätelaseja, jotka tehdään käyttäjän tarpeiden mukaan ja suojaavat yhtä lailla siniseltä valolta ja vähentävät silmien rasitusta näyttöpäätetyössä.
Tee silmäharjoituksia
Silmiä voi myös treenata samalla tavoin kuin muitakin lihaksia. Silmäharjoitukset voivat auttaa vahvistamaan silmien lihaksia ja lievittämään päätetyöstä aiheutuvaa rasitusta. Esimerkiksi silmien sulkeminen hetkeksi, räpyttely sekä pyörittely molempiin suuntiin ja katseen siirtäminen ylös, alas ja molemmille sivuille muutaman kerran voi rentouttaa ja virkistää silmiä. Toinen harjoitus on katseen tarkentaminen: vaihda katsettasi nopeasti kaukaisen kohteen ja lähempänä olevan esineen välillä, jotta silmäsi tottuvat jatkuvaan tarkennuksen vaihteluun. Harjoitus keskeyttää samalla työskentelyn ja antaa kaivatun lyhyen tauon.
Kostuta silmiä
Silmien väsymys voi oireilla silmien kuivuutena. Silmätipat ovat keino lievittää väsyneitä kuivia ja aristavia silmiä, erityisesti pitkien näyttöpäivien aikana ja jälkeen. Hyaluronihappoa sisältävät silmätipat kosteuttavat tehokkaasti ja palauttavat silmien luonnollisen kosteustasapainon, mikä lievittää kuivumisen ja ärsytyksen oireita nopeasti. Lisäksi säännöllinen silmätippojen käyttö voi auttaa ehkäisemään pidempiaikaisia haittoja, kuten näön heikkenemistä tai jatkuvaa silmien kuivumista ja kirvelyä. Silmätipat ovat helppo ja nopea hoitokeino, joka tuo välitöntä helpotusta ja tekee päätetyöskentelystä mukavampaa sekä silmille kevyempää.
Huolehdi hyvinvoinnista
On helppo unohtaa, että yleinen hyvinvointi heijastuu myös silmien terveyteen. Riittävä uni ja monipuolinen ruokavalio vaikuttavat myös silmien hyvinvointiin. Hyvä uni auttaa silmiä palautumaan päivän rasituksista, ja ravitseva ruokavalio, joka sisältää riittävästi vitamiineja, hivenaineita ja rasvoja, tukee näkökyvyä. Etenkin A-vitamiini ja omega-3-rasvahapot ovat tunnetusti hyviä silmille. Huomio parhaat ravintolisät naiselle, kun huolehdit kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistasi. Kun kehosi ja mielesi voivat hyvin, myös silmäsi pysyvät terveempinä ja kestävämpinä päätetyön aiheuttamien haasteiden edessä.
Silmiemme terveys on arvokas asia, ja päätetyö voi tuoda mukanaan haasteita, jotka vaikuttavat näkökykyymme pitkällä aikavälillä. Mutta oikeilla toimenpiteillä voimme suojella silmiämme ja parantaa keskittymiskykyämme koko työpäivän ajan. Säännölliset tauot, oikeat näytön asetukset, silmäsuojalasit, silmäharjoitukset ja kokonaisvaltainen hyvinvointi ovat avaimia terveisiin ja virkeisiin silmiin. Pienillä muutoksilla voit varmistaa, että silmäsi pysyvät terävinä ja mielen sumuisuus väistyy päätetyön keskellä.